Eilen oon taas kotiutunut mun loma matkaltani. Kaikkien seikkailuiden ja vaikeuksien kautta oon hengissä. Eli oltiin varattu joskus keväällä mun kaverin ja sen äitinkaa matka saksaan. Käytiin melkeen samalla porukalla uutena vuonnakin saksassa. Ja oon edelleen täysin rakastunut koko paikkaan. Siellä on halpaa ja muutenkin tosi mukava ilmapiiri. Lähettiin siis matkallemme 31.7 ja silloin menimme Lahteen saakka, koska lento lähti sen verran aikasin, niin päätimme että on järkevintä mennä vähä lähemmäks hesaa eka. No Lahteen menollammekin oli monta ongelmaa. Kun oltiin junalla matkalla niin juna hajos matkalla ja kun saimme jostain peräperseestä bussi kyydin kouvolaan. Niin totta kai Kouvolan ja Lahen välillä oli puu kaatunu raiteille. Mutta kyllä me Lahteen saakka päästiin vaikka matkassa meni aika kauan..
Kuten sanoin lento lähti siis aikasin, eikä siinä ollut mitää ongelmaa. Oltiin joskus kasin aikoihi sitten berliinissä. Käytiin heti alussa hotellissa viemässä kamat ja sitten nokka kohti starbucksia. Käytiin siellä siis aamupalalla. Aamupalamme jälkeen mentiin heti tuhlaamaan rahojamme. Ja voin sanoa, että menin saksaan melkein tyhjin matkalaukuin ja takas tullessa laukku oli niin täynnä kun olla ja vaa voi! :D Muutama eka päivä siis meni ihan shoppaillessa. Tässä ekan osan kuvat! =)



















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti