Ihanaa nyt on kesäloma alkanu tai no melkeen. Ei tarvi enään koulun penkille mennä istumaan. Mutta sen takia melkein koska oon vielä ens viikolla kolme päivää topissa ja sit voi virallisesti sanoa, että kesäloma on alkanu! Perjantaina laiteltiin koulussa omia hiuksia, värjäilin siellä tumman ruskeeksi hiukset. Samalla sitten tuli otettu näitä koko maailman tunnettuja #selfieitä :D Käytiin myös perjantaina vikan koulu päivän kunniaksi kahvilla. Kesän ehdoton suosikki on just toi ihana jäälatte. Maistuu kahville ja on kylmää, joka on ihanaa kun on lämmin sää!
Perjantaina sitten koulun jälkeen hyppäsin bussiin ja lähdin Juusolle päin. Olin siellä koko viikonlopun ja yhteen viikonloppuun mahtui vähä kaiken näköistä tekemistä. Käytiin perjantaina lappeenrannassa vähän viettämässä aikaan ja nähtiin ihmisiä. Voin sanoa, että oli tosi mukavaa vaikka olinki ihan jäässä ku tultiin takas Juusolle. Sitten lauantaina me mentiin taas lappeenrantaan, mutta tällä kertaan shoppailemaan. Itse en ostanut mitään, eikä itseasiassa ollut tarkoituskaan. Olin vain maku tuomari:-D Siinä menikin melkeen koko päivä. Sunnuntaina eli tänään. Olin viiteen asti Juusolla kunnes hyppäsin jälleen bussiin ja matkasin koht kotia. Kotona en oo tehny oikeestaan muuta kun huutanut ja kironnut koska suomen pelit! Mutta eipä mulla muuta tällä kertaan, nyt jännitetään voittaako suomi! Mitä mieltä itse olet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti